20.1.13

Appelsiini-aurinko paistaa kuppikakkuun!


Talvella tulee syötyä paljon sitrushedelmiä. Appelsiinit, mandariinit, greipit ynnä muut ovat parhaimmillaan ja aivan älyttömän mehukkaita. Ehkäpä talvella tulee tankattua c-vitamiinipommeja ihan vain energiatasojen nostamiseksi. Ja ovathan nämä pienet auringot ulkonäkönsäkin puolesta jo tarvittavaa piristettä. Jottei syöminen nyt kuitenkaan aivan liian terveelliseksi menisi, on pikku-aurinkoja syytä käyttää myös leivonnassa.

Tällä kertaa päätin tehdä todella helppoja appelsiinikuppikakkuja. Tuorepuristettu appelsiinimehu ja appelsiinin kuoriraaste maustavat tätä jo aikaisemmista postauksista tutuksi tullutta peruskuppikakkutaikinaa. Kuorrutteena on ihanaakin ihanampi sveitsiläinen voikreemi. Päätin kokeilla uutta reseptiä ihan vain testimielessä ja verrata makua aikaisemmin tekemiini voikreemeihin. Tässä voikreemissä on vähemmän voita ja itse asiassa tästä saattoi tulla uusi suosikkini. Valkuaisten, sokerin ja voin suhde on 1:2:2.

Aurinkoa kaikille!



Appelsiinikuppikakut (n. 30 pientä kuppikakkua):


kuppikakut:

2 munaa
1.5 dl sokeria
50 g sulatettua voita
0.75 dl jogurttia (käytin turkkilaista, runsasrasvaista jogurttia)
3.5 dl vehnäjauhoja
1.5 tl soodaa
1.5 tl leivinjauhetta
0.75 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
1 appelsiinin kuoriraaste

Sveitsiläinen voikreemi:

1.25 dl munanvalkuaisia
2.5 dl sokeria
2.5 dl suolatonta voita huoneenlämpöisenä
1 tl vaniljaesanssia

kuppikakut:
Vatkaa kuppikakkujen munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää niihin appelsiinin kuoriraaste. Sekoita kuivia aineita, voita, jogurttia ja appelsiinimehua vuorotellen munasokerivaahtoon varovasti käännellen. Mikäli taikina on todella löysää, lisää hieman vehnäjauhoja. Laita kuppikakkuvuokia kuppikakkumuottiin ja annostele taikinaa noin 2/3 vuoan tilavuudesta. Paista 175 asteisessa uunissa noin 15 min. tai kunnes kuppikakut ovat kypsiä ja kauniin ruskeita.


Sveitsiläinen voikreemi:
Lämmitä valkuaisia ja sokeria vesihauteessa koko ajan sekoitellen kunnes seos tuntuu käteen kuumalta (noin 65 asteista). Ota kulho pois vesihauteesta ja vatkaa tehosekoittimessa noin 5 min. Alenna tehosekoittimen nopeutta ja lisää huoneenlämpöinen voi kuutio kerrallaan. Jatka vatkaamista kunnes koostumus on tasaista. Mikäli marenki ja voi alkavat erottua toisistaan, ei huolta. Se kuuluu asiaan. Lisää lopuksi vaniljaesanssi. Voit maustaa kreemin halutessasi myös esim. appelsiininkuoriraasteella tai vaikka appelsiiniesanssilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti