13.2.13

Ystävänpäivän kunniaksi tehdään suklaisia cake popseja eli kakkutikkareita.




Omaa mielitettyään tai ystävää on ihanaa muistaa ystävänpäivänä. Syötävä, pieni herkku on mielestäni lahjoista paras. Lahjan virkaa saa tällä kertaa toimittaa cake popsit eli kakkutikkarit.

Cake popsit ovat todella helppotekoisia. Murennettuun kakkupohjaan sekoitetaan sidosaineeksi esimerkiksi tuorejuustoa ja massasta muotoillaan palloja, jotka kuorrutetaan suklaalla taikka candy meltseillä. Tästä lähtien ei kannata enää heittää ylimääräisiä kakkupohjan paloja pois, vaan säästää ne kakkutikkareihin.

Näitä ystävänpäivän suklaisia cake popseja varten tein täyteläisen suklaakakkupohjan. Sidosaineena käytin tuorejuuston ja sulan suklaan seosta. Kiinnitin taikinapallot tavallisiin grillitikkuihin ja päällystin ne candy meltseillä. Kuorruttamiseen voit vallan hyvin käyttää myös tavallista suklaata sulatettuna.

Hyvää ystävänpäivää kaikille ja erityisesti rakkaille tyttökullilleni!


Suklaa cake popsit (n. 20 isoa kakkutikkaria):


suklaakakkupohja (20 cm):


2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl kaakaojauhoja (makeuttamattomia)
2.5 dl sokeria
0.5 tl leivinjauhetta
0.5 tl ruokasoodaa
0.5 tl suolaa
0.5 tl vaniljaesanssia
0.6 dl rypsiöljyä
1.25 dl piimää
1 muna
1.25 dl kuumaa vettä

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää kuiviin aineisiin piimä, öljy ja muna. Sekoita ja ala lisätä kuumaa vettä hiljalleen. Lisää lopuksi vaniljaesanssi. Kunnosta 20 cm:n irtopohjavuoka ja kaada taikina siihen. Paista 175 asteisessa uunissa noin 35 min. tai kunnes kakku on kypsä. Jäähdytä.


kakkutikkarit:


suklaakakkupohja
150 g maustamatonta tuorejuustoa huoneenlämpöisenä
100 g sulatettua suklaata
2 rkl tomusokeria tai maun mukaan
grillitikkuja
candy meltsejä tai tavallista suklaata sulatettuna tikkareiden kuorruttamiseen

Murenna jäähtynyt kakkupohja pieneksi. Sekoita sula suklaa huoneenlämpöiseen tuorejuustoon ja lisää massa kakkumuruihin. Lisää myös tomusokeri. Sekoita tasaiseksi. Tarkista, että pystyt muotoilemaan massasta koossapysyviä palloja. Mikäli massa on liian kuivaa, lisää tuorejuustoa.

Tee taikinasta joko isoja tai pienempiä palleroita. Laita pallot jääkaappiin tekeytymään esim. tunniksi. Sulata hieman suklaata taikka candy meltsejä. Kasta grillitikku sulaan suklaaseen ja pistä tikku taikinapalloon. Anna jähmettyä jääkaapissa.

Sulata taikinapallojen kuorruttamista varten tuleva suklaa/candy meltsit. Kasta taikinapallo sulaan suklaaseen. Koputtele ylimääräinen suklaa pois ja laita kuivumaan. Koristele kuivuneet pallot mieleisiksesi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti