8.8.13

Mustikka-sitruunatorttu!



Mustikat ovat mielestäni parhaimmillaan juuri poimittuina. Uunissa käyttäminen esimerkiksi piirakan muodossa on herkkua, mutta vielä parempaa on mielestäni mustikkatorttu, jossa mustikat pääsevät oikeuksiinsa sellaisinaan, vastapoimittuina. Vielä kun mustikka saa kaverikseen sitruunaa, on makupari täydellinen.

Päätin tarjota opiskeluaikaisille ystävilleni mustikka-sitruunatorttua, jossa mustikat peittävät allensa herkullisen sitruunalla maustetun mascarpone-kermavaahdon ja mustikkahillon. Torttupohjan paistoin erikseen irtopohjaisessa torttuvuoassa. Toki pohjan voi tehdä myös piirakkavuokaan ja miksei myös irtopohjaiseen rengasvuokaan.

Ukkosia luvassa. Heips.
-Doro_



Mustikka-sitruunatorttu (24 cm:n vuoka)!


muropohja:

140 g jääkaappikylmää voita
2.5 dl vehnäjauhoja
1.25 dl mantelijauhoja
0.75 dl sokeria
loraus vettä
(kuivattuja herneitä/riisiä/ohraa paistamista varten)

mustikkahillo:

n. 2dl mustikoita
n. 4 rkl hillosokeria
ripaus kanelia
0.5 tl vanilja-aromia

täyte:

2 dl kermaa
250 g mascarpone-juustoa
1 sitruunan kuoriraaste
n. 4 tl sokeria tai maun mukaan
1 tl vaniljasokeria
loraus (n. 2 rkl) sitruunamehua
n. 4 dl tuoreita mustikoita


muropohja:
Nypi voi, jauhot ja sokeri sekaisin. Lisää vettä vähän kerrallaan ja sekoita tasaiseksi. Kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään puoleksi tunniksi.

Kauli taikina jauhotetun leivinpaperin päällä piirakkavuokaa hieman isommaksi. Kumoa kaulittu taikina vuokaan leivinpaperia apuna käyttäen. Painele taikinaa vuoan pohjalle ja reunoille ja paikkaa mahdolliset reiät. Siisti veitsellä vuoan reunat. Pistele haarukalla reikiä pohjaan kauttaaltaan. Laita leivinpaperi pohjan päälle. Kaada kuivattuja herneitä/riisiä/ohraa leivinpaperi päälle ja levitä ne tasaisesti niin, että ne tukevat myös vuoan reunoilla olevaa taikinaa.

Paista 200 asteessa 20 min. Ota leivinpaperi riiseineen/herneineen pois ja paista vielä n. 5 min. tai kunnes pohja on kypsä ja ruskistunut kauniisti. Jäähdytä.

mustikkahillo:
Mittaa mustikat ja hillosokeri kattilaan. Keitä n. 7 min. Mausta kanelilla ja vaniljasokerilla. Anna jäähtyä. Levitä jäähtynyt hillo jäähtyneen muropohjan pohjalle.

täyte:
Sekoita mascarpone notkeaksi. Lisää sokerit ja sitruunan kuoriraaste. Vaahdota kerma.  Yhdistä kerma mascarponeseokseen ja sekoita tasaiseksi. Lisää vielä lopuksi sitruunamehu ja tarkista maku. Kaada mustikkahillolla vuoratun muropohjan päälle ja levitä tasaiseksi. Kaada mustikat päälle. Anna vetäytyä jääkaapissa muutama tunti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti