30.12.13

Taateli-suklaakakkua ja mahtavaa vuotta 2014!


Joulu meni enemmän ja vähemmän herkutellessa. Suklaaähkyä en onnekseni vetänyt vaan keskityin suklaan lisäksi moniin muihinkin herkkuihin tasapuolisesti. Piparkakkutalo tosin odottaa edelleen syöjiään. Jotenkin sitä ei vaan tee mieli. Ehkäpä nappaamme sen mukaan Uuden vuoden juhliin

Uuden vuoden aattona sopii herkutella vielä jollakin hieman jouluisella. Tähän mielettömän herkulliseen taateli-suklaakakkuun tuo nimensä mukaisesti makua taatelit ja suklaa. Raikkautta kakkuun antaa tuorepuristettu appelsiinimehu ja –kuori. Koska itse en ole kuivakakkujen ylin ystävä, ei tämäkään kakku ole kuiva, vaan syntisen mutainen. Ole siis tarkkana paistamisen kanssa. Kakku on tarkoitus jättää keskeltä tahmeaksi.

Nyt toivottelenkin hyvää loppuvuotta ja Uutta vuotta 2014 teille lukijani. Toivotaan, että se on yhtä herkullinen kuin tämäkin vuosi. Oma Uuden vuoden lupaukseni liittyy blogiini ja sen ulkoasun uusimiseen.

Kippis ja halaus!
-Doro-




Taateli-suklaakakku (24 cm):


200g voita
3.75dl sokeria
3 munaa
yhden appelsiinin kuoriraaste
0.75 dl tuorepuristettua appelsiinimehua
5 dl vehnäjauhoja
3rkl makeuttamatonta kaakaojauhetta
3 tl leivinjauhetta
3 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
n. 300g taateleita puolitettuna ja mahdolliset kivet poistettuina

Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksi kerrallaan jokaisen lisäyksen välissä voimakkaasti vatkaten. Lisää appelsiinin kuoriraaste ja mehu ja sekoita varoen tasaiseksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja sihtaa niitä vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Sekoita varoen, jottei taikinaan muodostu sitkoa. Lisää lopuksi taatelit.

Kaada taikina kunnostettuun irtopohjavuokaan (24cm) ja paista 175 asteessa noin 45 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä tahmaiseksi, joten olen tarkkana paiston kanssa.

Koristele kakku sihtaamalla päälle esimerkiksi kaakaojauhetta. Tarjoa kakun kera vatkattua kermaa tai jäätelöä. Kakun voi syödä hieman lämpimänä tai sen voi antaa tekeytyä seuraavaan päivään.

22.12.13

Hyvää Joulua!


Doro toivottelee teille kaikille oikein ihanaa ja rauhaisaa Joulua! Palataan asiaan taas pyhien jälkeen.

-Doro-

20.12.13

3 x Rocky Road = helpot ja herkulliset ruokalahjat!


Jouluna tai ennemminkin joulun alla tuppaa olemaan kiire. Pitäisi tehdä ruokahankintoja, valmistaa herkkuja ja vielä lahjatkin saada hommattua. Kiireeseen auttaa aikainen ryhtyminen. Lahjat hankin pitkin vuotta parhaimmillaan jo kesällä. Ruokahankintoihin ja valmistukseen auttaa kummasti tehtävien jakaminen. Minä vastaan tänä vuonna joulujälkkäristä ja mieheni silakoista. Ajattelinpa pyöräyttää myös helpon saaristolaisleivän.

Kuten olenkin jo kertonut, ovat syötävät lahjat mielestäni huippuja ja aina antajansa näköisiä. Niinpä itsekin pyöräytin tosi helppoja, mutta kielen mennessään vieviä Rocky Roadeja. Käytännössä Rocky Roadeissa ei ole muuta tehtävää kuin suklaan sulattaminen ja ainesten pilkkominen. Lisäksi ainemäärissä ja -laaduissa voi kukin kokki varioida juuri niin kuin itse haluaa. HELPPOA, vai mitä!

Pientä twistiä oli kuitenkin pakko kehittää. Niinpä Rocky Roadeja syntyi kolmena erilaisena versioina: valko-, maito- ja tummasuklaisina. Täytteet ovat kussakin suklaassa omansa.

Lauantaina järjestän kummilapsilleni piparkakkutalkoot. Sitten täällä alkaakin olla jo aika rauhoittua joulun viettoon. Meinaan muuten tehdä joulujälkkäriksi Pavlovaa. Tällä kertaa täytän sen kanelikermalla, puolukoilla ja karpaloilla. Ripsautan päälle hieman appelsiininkuoriraastetta ja kruunuksi komeudelle kaadan inkiväärillä maustettua karamellikastiketta. Jo pelkkä ajatuskin saa veden hurahtamaan kielelleni. Yritän tehdä Pavlovan uudelleen joulun jälkeen taikka uuden vuoden puolella, jotta pääsette näkemään kuvat ja ennen kaikkea saatte reseptin.

-Doro-




3x Rocky Road (yht: 6 x 1 l:n leipävuoka):


valkosuklaa Rocky Road:

600g valkosuklaata
n. 1.5 dl m&m suklaakarkkeja
n. 6 kpl kaurakeksejä
n  20g marenkeja (valmismarenkeja kaupasta, voit tehdä myös itse)
n. 15g kuivajäädytettyjä mansikoita
n. 8 kpl vaahtokarkkeja

maitosuklaa Rocky Road:

600g maitosuklaata
n. 6 kpl piparkakkuja
n.1.5 dl kuorittuja manteleita
n 1.5 dl rusinoita
n. 1dl kuivattuja karpaloita

tummasuklaa Rocky Road:

600g tummaa suklaata (50% kaakaota tai miksei myös enemmän)
n. 1dl kurpitsansiemeniä
n. 1dl auringonkukansiemeniä
n. 1dl kuivattuja aprikooseja
n. 1.5 dl rusinoita
n. 1 dl hasselpähkinöitä
chilirouhetta


valkosuklaa Rocky Road:
Sulata suklaa vesihauteessa eli kuumenna kattilan pohjan peittävä vesimäärä kiehuvaksi. Nosta kuumuutta kestävä kulho suklaineen kattilan päälle. Anna suklaan sulaa välillä sekoittaen. Pilko sillä välin kaurakeksejä, marenkeja, mansikoita ja vaahtokarkkeja pienemmiksi paloiksi (esim. peukalon kynnen kokoiset palat ovat hyviä). Sekoita kaikki palaset keskenään. Ota noin 1.5 dl  täyteaineita hieman sivuun odottamaan.

Kaada sulanut suklaa täyteaineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Kaada massa kahteen suorakaiteen malliseen ja leivinpaperilla kauttaaltaan vuorattuun leipävuokaan (käytännössä mikä tahansa vuoka käy). Ripottele sivuun jättämäsi täyteaineet suklaiden päälle. Painele hieman, jotta ne tarraavat kiinni suklaaseen, eivätkä putoa pois rocky roadeja leikattaessa.

Laita vuoat viileään ja anna kovettua esim. yön yli. Lyhyempikin aika riittää. Leikkaa paloiksi ja pussita tai syö itse.

maitosuklaa Rocky Road:
Paahda manteleita kuivalla pannulla, niin että ne saavat hieman väriä. Pilko manteleita hieman. Tee maitosuklaa rocky roadit kuten valkosuklaiset. Rusinoita eikä karpaloita tarvitse pilkkoa pienemmiksi.

tummasuklaa Rocky Road:
Paahda hasselpähkinöitä kuumalla pannulla, niin että niistä alkavat kuoret irrota. Laita pähkinät liinan sisään ja hiero niitä liinan sisällä. Näin kuoret irtoavat lopullisesti. Pilko hasseleita hieman pienemmiksi.

Paahda kurpitsan- ja auringonkukansiemeniä kuivalla pannulla, niin että ne saavat hieman väriä. Pilko aprikooseja pienemmiksi. Tee jatko kuten valkosuklaa rocky roadeissa.


13.12.13

Suklaatryffelit!


Suklaatryffelit kuuluvat minun jouluuni siinä missä toisille kuuluvat kinkku sinappihunnulla ja perinteiset laatikot. Tummat ja täyteläisen suklaiset tryffelit maistuvat taivaallisille pienen espressokupin kera jouluillallisen päätteeksi. Nämä herkut sopivat myös erinomaisesti pussitettaviksi ja lahjaksi annettaviksi. Mielestäni syötävät lahjat ovatkin parhaita annettavaksi niille, joilla on jo kaikkea. Tänä vuonna aionkin ahkerasti puuhata keittiön puolella lahjoja tehden.

Hyvää viikonloppua! Ensi viikolla tiedossa lisää herkullisia ja helppoja ruokalahjoja…
-Doro-


Suklaatryffelit (n.20kpl):


100g tummaa suklaata (50%)
50 g erittäin tummaa suklaata (70%)
1 dl kuohukermaa
1 tl hunajaa
20g huoneenlämpöistä voita kuutioina
(35 g erittäin tummaa suklaata)

makeuttamatonta kaakaojauhetta tryffeleiden pintaan


Hienonna suklaat veitsellä hienoksi rouheeksi ja kaada kulhoon. Kiehauta kerma ja hunaja ja kaada seos suklaarouheen päälle. Anna seistä muutama minuutti ja sekoita sen jälkeen niin, että suklaa sulaa. Lisää huoneenlämpöiset voikuutiot ja sekoita ainekset tasaiseksi, kiiltäväksi seokseksi. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi.

Mikäli haluat tryffeleihin pientä suutuntumaa, rouhi 35 g erittäin tummaa suklaata suhteellisen hienoksi rouheeksi. Sekoita rouhe tryffeliseokseen.

Seisota tryffeliseosta jääkaapissa jäähtymässä muutama tunti. Muovaa jäähtyneestä seoksesta pyöreitä palloja. Seos ei muovaudu mitenkään ylihelposti, joten unohda täydellisten pyöreiden pallojen aikaansaaminen. Tryffeleiden luonteeseen kuuluu, että ne ovat kaikki hieman omannäköisiään palleroita.

Pyörittele valmiit tryffelit makeuttamattomassa, tummassa kaakaojauheessa. Säilytä tryffeleitä viileässä. Ota ne kuitenkin huoneenlämpöön noin tunti ennen tarjoilua, jotta kaikki maut tulevat esille.


5.12.13

Lumipallokakku kätkee sisäänsä yllätyksen!


Poikani synttäreitä vietettiin viime viikonloppuna. Niiden kunniaksi leivoin jos jonkinmoista herkkua. Koska luntakin satoi juuri ja juuri maan peittävä kerros, päätin tehdä synttäripöytään lumipallokakun. Tämä kakku kätkee nimestään huolimatta sisäänsä trooppisen yllätyksen. Kakkupohja on nimittäin mehevää kookoskakkua. Täytteenä on Pina Colada –liköörillä maustettua mascarpone-kermaa tuoreiden ananaspalojen kera. Koko komeuden kruunaa iso kasa kermavaahtoa ja kookoslastuja

Tämä kakku on herkullista, tosin ehkä enemmän aikuiseen makuun lisätyn liköörin johdosta. Uskoisin, että kakun voi toteuttaa myös ilman likööriä, korvaamalla sen esim. kookosmaidolla. Likööri antaa kuitenkin mukavaa potkua, joten sen poisjättämistä kannattaa todella harkita. Koristelua muuttamalla kakku toimii hyvin myös kesähelteellä. Tosin miksei kesälläkin voisi syödä lumipalloa.

Tänään avattiin jo viides kalenteriluukku. Huomenna onkin itsenäisyyspäivä, joten nauttikaahan siitä. Minä aion perinteisesti istahtaa telkkarin ääreen linnan juhlia katsomaan. Saas nähdä miten juhlat sujuvat Tampereella.

-Doro-



Lumipallokakku eli kookos-ananaskakku (20cm:n vuoka):


kookoskakkupohja (20cm):

150g voita
2 dl sokeria
4.8 dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1.8 dl Pina Colada –likööriä
1 tl vanilja-aromia
6 valkuaista

täyte:

2 dl vispikermaakermaa
1 prk mascarponejuustoa
3-4 rkl Pina Colada –likööriä
(n. 2 rkl sokeria)
2 liivatetta + tilkka vettä
puolikas ananas

koristelu:

2 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
n. 2 dl kookoslastuja


kookoskakkupohja:
Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot ja leivinjauhe omassa kulhossaan sekaisin. Lisää jauhoseosta vuorotellen liköörin kanssa voi-sokerivaahtoon. Lisää myös vanilja-aromi. Sekoita tasaiseksi.

Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää noin neljännes valkuaisvaahdosta voi-sokeri-jauhoseokseen ja sekoita varoen tasaiseksi. Lisää puolet jäljellä olevasta valkuaisvaahdosta ja sekoita jälleen varoen tasaisesti. Lisää vielä loput valkuaisvaahdot ja edelleen sekoita hyvin varovasti, jotta seos pysyy kuohkeana. Kaada seos kunnostettuun vuokaan ja paista 170 asteessa n. 40-45 min. tai kunnes kakku on kypsää tikulla kokeiltaessa.

Anna pohjan jäähtyä. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaan.

täyte:
Käsittele ananas, poista kuoret ja keskustan puinen osa. Leikkaa ananas max. kynnen kokoisiksi kuutioiksi. Valuta palasia siivilässä kymmenisen minuuttia.

Laita liivatteet likoamaan viideksi minuutiksi kylmään veteen. Vaahdota sillä välin kerma ja mascarpone kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää likööri ja tarkista makeus. Lisää sokeria makusi mukaan.

Kuumenna tilkka (n. 2rkl) vettä pienessä kupissa mikrossa kuumaksi. Lisää liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Lisää vaahdotettua mascarpone-kermaa noin desilitran verran liivatteiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää tämän jälkeen liivatekermaseos lopun vaahdon joukkoon. Sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi valutetut ananaspalat.

kakun kasaaminen ja koristelu:
Kakku kootaan pyöreäpohjaiseen kulhoon keikauskakun tapaan, jotta kakulle saadaan lumipallon muoto.
Vuoraa halkaisijaltaan noin 20cm:n pyöreäpohjainen kulho kelmulla kauttaaltaan. Aseta ensimmäinen kakkupohjista vuoan pohjalle. Lusikoi noin puolet täytteestä pohjan päälle. Nosta toinen pohja täytteen päälle ja painele kevyesti. Lusikoi loput täytteestä ja nosta viimeinen kakkupohja koko komeuden päälle. Kiristä kelmuja, jotta paketista tulee tiivis. Laita hyytymään jääkaappiin yöksi.

Kumoa kakku tarjoiluastialle ja poista kelmut. Vaahdota kakun pinnalle tuleva kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Levitä kerma kevyesti koko kakun pinnalle. Ripottele kookoslastuja kerman pintaan.