31.3.14

Vaniljakakku aprikoosihillolla ja tuorejuustokuorrutteella!


Loma on ohi ja nyt virtaa riittää vaikka leipomiseen...! Tein naisteniltaan tämän aprikoosihillolla ja tuorejuustokuorrutteella täytetyn vaniljakakun, joka todella mehevää ja täyteläistä. Taikinaan laitettava voi tekee kakusta jykevämpää verrattuna esim. sokerikakkupohjaan. Taikinan piimä ja maito puolestaan ovat mehevöittäviä tekijöitä. Kakun paistamisen kanssa kannattaa olla tarkkana, jotta kakku säilyttää ihanan mehevyytensä. Eli paista kakkua vain sen verran, että se on juuri ja juuri kypsää.

Kivan piristyksen kakulle antaa aprikoosihillo, jota on hieman kakun väleissä ja päällä. Tällä kertaa sorruin kaupan valmiiseen hilloon, koska purkin jämä sattui löytymään jääkaapistani. Toki kannattaa tehdä hillo itse, jolloin sen makeuttakin voi säädellä juuri itselleen sopivaksi. Kakku on saanut pintaansa ja väleihin tuorejuustokuorrutetta.

Hyvää alkanutta viikkoa!
-Doro-




Vaniljakakku aprikoosihillolla ja tuorejuustokuorrutteella (20cm:n kakku):

vaniljakakkupohjat:

275g voita
3 rkl rypsiöljyä
5 dl sokeria
5 munaa
7 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1.2 dl piimää
1.3 dl täysmaitoa
2 tl vanilja-aromia

tuorejuustokuorrutus:

200g voita
6 dl tomusokeria
1 tl vanilja-aromia
320g maustamatonta tuorejuustoa (philadelphia)

lisäksi:

valmista aprikoosihilloa noin 7 rkl (toki voit tehdä hillon myös itse)


vaniljakakkupohjat:
Voitele ja jauhota kolme halkaisijaltaan 20 cm:n kakkuvuokaa. Aseta leivinpaperi vuokien pohjalle. Lämmitä uuni 180 asteeseen.
Vatkaa voi ja öljy tasaiseksi massaksi. Lisää sokeria hiljalleen koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa kuohkeaksi. Lisää munat yksi kerrallaan, jokaisen lisäyksen välissä voimakkaasti vatkaten. Yhdistä kuivat aineet. Sekoita piimä, maito ja vanilja-aromi keskenään. Lisää kuivia aineita vuorotellen nesteiden kanssa taikinaan aina lisäyksen välissä kunnolla sekoittaen. Lisää viimeisenä kuivia aineita.

Kaada taikina vuokiin ja paista 180 asteessa noin 28 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsät. Jäähdytä pohjat.

tuorejuustokuorrute:
Vatkaa voi ja tomusokeri aluksi varoen ja sitten voimakkaasti kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kerralla kaikki tuorejuusto ja vanilja-aromi. Vatkaa tasaiseksi. Älä vatkaa liikaa, jottei kuorrute vetisty.

kakun kokoaminen ja koristelu:
Tasoita kaikkien kolmen kakkupohjan pinnat leikkaamalla ne tasaiseksi. Nosta ensimmäinen kakkupohja tarjoiluvadille ja levitä sille noin 3 rkl aprikoosihilloa. Levitä päälle tuorejuustokuorrutetta. Nosta toinen kakkupohja päälle ja tee sille samoin kuin edellä. Nosta viimeinen pohja päälle. Levitä loppu kuorrutus kakun päälle ja sivuille. Voit tehdä aprikoosihillosta spiraalin kakun pinnalle lusikkaa apuna käyttäen. Laita kakku vetäytymään jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Nosta kakku huoneenlämpöön reilu puoli tuntia ennen tarjoilua, jotta kuorrutus ja täyte ehtivät pehmetä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti