5.2.15

Appelsiini-tyrnitorttu!


Viime kerralla postasin appelsiinitartaleteista. Kerroin postauksessani myös siitä kuinka yritin tehdä torttua tartalettejen sijaan. Läväytin tortun pintaan kuitenkin kelmun ja näky oli kuvattavaksi kelpaamaton. Epäonni pakotti keksimään jotakin. Ainoa mitä keksin, oli tyrnitäysmehu, jota oli vielä pullon pohjallinen jääkaapissa.

Epäonni tuottikin suuren onnen. Tyrnimehukiille sopi kuin nenä päähän tähän torttuun. Täytteen makeus taittui mukavasti hapokkaalla tyrnillä. Harvoin teen reseptejäni kahteen kertaan. Tätä meinaan kuitenkin tehdä helppoutensa ja maukkautensa vuoksi seuraavaan pullavuorooni työpaikalleni.

Aurinkoa!
-Doro-




Appelsiini-tyrnitorttu (24 cm)

pohja:

100g voita huoneenlämpöisenä
0.6dl sokeria
2 keltuaista huoneenlämpöisinä
3 dl vehnäjauho
1/4 tl soodaa
 

täyte:

tölkki kondensoitua maitoa (3dl)
4 munan keltuaista
1.2 dl tuorepuristettu appelsiinimehua
puolikkaan sitruunan mehu
1 tl appelsiinin kuoriraastetta
 

tyrnikille

0.5 dl tyrnitäysmehua
0.75 dl vettä + 0.25 dl
n. 2tl sokeria tai maun mukaan
2 liivatetta


pohja:
Vaahdota voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksi kerrallaan kummankin lisäyksen jälkeen voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet. Lisää ne voi-munavaahtoon varovasti sekoittaen. Sekoita vain sen verran, että aineista muodostuu yhtenäinen taikinapallo. Kääri taikinapallo kelmuun ja laita jääkaappiin lepäämään vähintään tunniksi.
Kaulitse taikina jauhotetun leivinpaperin päällä levyksi. Kumoa levy leivinpaperia apuna käyttänen voidellun irtopohjaisen torttuvuoan pohjalle ja reunoille. Painele taikina paikoilleen. Mikäli taikina repeilee, paikkaa sitä ylijääneellä taikinalla.
Painele pohjaan haarukalla reikiä. Laita pala leivinpaperia pohjan päälle. Kaada leivinpaperin päälle kuivia herneitä, riisiä ym. painoksi paiston ajaksi. Paista pohjaa 200 asteessa 20 minuuttia. Poista herneet ja leivinpaperi ja jatka paistamista vielä 5 min. Tarkkaile pohjaa paiston aikana, jottei pohja vain pääse palamaan.

täyte:
Sekoita kondensoitu maito ja keltuaiset tasaiseksi massaksi. Purista appelsiineista ja sitruunasta mehut. Siivilöi mehut, jotta torttuun ei tule römppeitä. Lisää appelsiinien ja sitruunan mehu sekä kuoriraaste muna-maitoseokseen. Sekoita tasaiseksi. Kaada täyte pohjan päälle. Paista 175 asteessa n. 13 minuuttia. Täytteen pinnan ei kuulu saada väriä, mutta täyte hyytyy kauttaaltaan. Anna tortun jäähtyä, jonka jälkeen nosta se jääkaappiin tekeytymään yöksi.

tyrnikiille:
Sekoita sokeri nesteisiin (tyrnimehu + 0.75 dl vettä). Anna sokerin liueta. Liota liivatteita kylmässä vedessä n. 5 min. Lämmitä 0.25 dl vettä kiehuvaksi. Lisää liivatteet ja sekoita tasaiseksi. Kaada seos ohuena nauhana mehuseoksen joukkoon. Lusikoi kiille kylmän tortun päälle. Anna hyytyä jääkaapissa muutama tunti.

4 kommenttia:

  1. Tosi kaunis ja houkuttelevan näköinen torttu! Pitääpä pistää ohje korvan taakse, kun olis vielä tyrnimehuakin pakkasessa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo tää on helppo ja tosi hyvä. ehdottomasti kokeiluun. kerro sit mitä pidit.

      Poista
  2. Tätä täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla, ihanan keväinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ja makukin on ihanan raikas makeasta kondensoidusta maidosta huolimatta.

      Poista