3.10.15

Pinjatakakkuset yllättävät!


Kysyin pojaltani, mitä annetaan iskälle synttärilahjaksi. Vastaus tuli samoin tein: "karkkia"! Ajatus inspiroi minua ja siitä syntyivät helpot pinjatakakkuset. Näitä kakkusia varten ei tarvitse alkaa kovertamaan oikeaa kakkua, vaan riittää kun tekee browniepohjan, kasaa karkkia siihen keoksi ja lopuksi piilottaa keon pohjineen suklaakuoren alle. Voisi olla aika hauska idea lastenkutsuillekin. Eikös niillä yleensä suurimman suosion saavuta namuset kakun sijaan.

Itse päädyin tekemään neljä pientä pinjataa. Mikäli omistat ison silikonisen kakkuvuoan, kannattaa ehdottomasti kokeilla myös yhden ison kakun tekemistä. Tällöin kuitenkin on syytä lisätä suklaamääriä, jotta koko silikonivuoan saa kuorrutettua.

Hyvää viikonlopun jatkoa!
-Doro-




Pinjatakakut (4 kpl, halkaisija 9,5 cm, korkeus 4,5 cm):

Browniepohjat:

66 g tummaa suklaata (50-60%)
66 g voita huoneenlämpöisenä
2 dl sokeria
1 muna
1 rkl kaakaojauhetta (makeuttamaton)
0.5 tl vaniljasokeria
0.7 dl vehnäjauhoja

suklaakuoret:

100g tummaa suklaata
200g valkosuklaata

lisäksi n. 3 dl irtokarkkeja täytteeksi ja koristeluun


browniet:
Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa munat vaahdoksi. Lisää munavaahtoa vähän kerrallaan voi-sokerivaahtoon. Lisää sitten jäähtynyt, muttei kovettunut suklaasula. Siivilöi jauhot, vaniljasokeri ja kaakaojauhe seokseen ja sekoita varovasti tasaiseksi massaksi.

Vuoraa vuoka (esim. 24 x 24 cm) leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan ja paista brownieta n. 25 minuuttia. Brownien tulee jäädä keskeltä hieman löysäksi, joten tarkkaile brownieta paiston loppuvaiheessa.

Anna brownien jäähtyä ja leikkaa se sitten pyöreiksi paloiksi silikonimuotteja apuna käyttäen. Huom! Brownien tulee olla hieman pienempi kuin silikonimuotin pinta-ala. Näin varmistat, että suklaakuori menee ongelmitta brownien ja yllätysten päälle.

Suklaakuoret:
Temperoi tumma suklaa: Sulata tumma suklaa vesihauteessa 48 asteiseksi. Ota suklaa pois ja jäädytä se sekoitellen 27-28 asteiseksi. Lämmitä jälleen vesihauteessa 31-32 asteiseksi. Valele temperoidulla tummalla suklaalla silikonimuottien pohjat ja hieman reunoja. Laita kylmään jähmettymään.

Kun tumma suklaa on jähmettynyt silikonimuotteihin, temperoi valkoinen suklaa. Työvaiheet ovat samat kuin edellä, mutta lämpötilat ovat hieman eri: ensimmäisessä vaiheessa lämmitä suklaa 40 asteiseksi. Tämän jälkeen jäähdytä suklaa 26 asteiseksi, jonka jälkeen jälleen lämmitä suklaa 29 asteiseksi. 

Kaada valkosuklaata silikonimuotteihin reunoja pitkin. Voit auttaa levittämistä lusikalla. Kun suklaata on kauttaaltaan muoteissa, laita muotit jääkaappiin ja anna niiden jähmettyä. Tässä vaiheessa sinulla on vielä valkosuklaata jäljellä levitettäväksi. Kun valkosuklaa on jähmettynyt, lisää suklaata niihin kohtiin, joista muotti paistaa läpi ja anna jälleen jähmettyä.

Poista silikonimuotit varovasti aluksi reunoista ja lopulta kokonaan suklaan ympäriltä.

Pinjatakakkujen kokoaminen:
Nosta pyöreä browniepohja tarjoilualustalle. Kasaa brownien päälle karkkeja keoksi. Nosta suklaakuori varoen päälle. Koristele haluamillasi namuilla. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti