11.1.17

Helpot ja herkulliset parmesaanikeksit!


Jospa minulla olisi ollut tarjotin täynnä juustoja ja lasi punaviiniä, olisivat nämä ihanat parmesaanikeksi olleet täydellisiä. Nyt jouduin kuitenkin tyytymään niiden mutusteluun sellaisenaan. Tosin kyllä ne aika herkkua ihan sellaisenaankin olivat. Pellillinen hävisi kuin varkain meidän perheen suihin.

Minulla alkoivat työt, mutta loppuivat samoin tein poikani sairastuttua vesirokkoon. Eli edelleen jatkan kotoilua. Noh, perjantaina pääsen taas töihin. Onpas kivaa.

-Doro-




Parmesaanikeksit (n 20 kpl):

100g huoneenlämpöistä voita
75g parmesaaniraastetta
135g hienoja spelttijauhoja
1 munan keltuainen
(siemeniä keksien pintaa koristamaan)


Mittaa kaikki aineet yleiskoneen kulhoon ja sekoita lapavatkaimella niin kauan kunnes taikina menee kasaan. Ota taikina kulhosta ja tee siitä pallo. Jaa taikinapallo kahtia ja tee kummastakin taikinapötkylät. Kääri taikinapötkylät kelmuun ja pyöritä niitä hetki tasoa vasten. Näin pötkylöistä tulee tasakokoiset. Nosta taikinat jääkaappiin noin tunniksi.

Poista tuorekelmut taikinoiden ympäriltä. Leikkaa terävällä veitsellä taikinasta noin puolen cm:n kiekkoja. Nosta kiekot pellille. Voitele kiekkojen pinta kevyesti munasta jääneellä valkuaisella ja ripottele pinnalle haluamiasi siemeniä. Paista keksejä 180 asteessa uunin keskitasolla noin 15-20 min.

2 kommenttia:

  1. Nämä ovat varmasti herkullisia :) Pikaista paranemista pojallesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyviä ja ihan käsittämättömän helppoja. Poikainen jo paljon parempi:)

      Poista