7.5.17

Paremmat ja terveellisemmät korvapuustit!


Meillä leivotaan lauantaisin aika usein korvapuusteja. Ne ovat nimittäin meidän koko perheen herkkua ja kelpaavat pojalleni herkkupäivän herkuksi. Hieman olen tuunannut perinteistä korvapuustireseptiä mieleisemmäksi ja myös terveellisemmäksi.

Ja miksikö nämä puustit ovat sitten parempia tavallisiin verrattuna. No mielestäni mantelimaito tekee pullasta jotenkin ihanan pehmeää ja mehevää. Lisäksi tykkään käyttää valkoisen sokerin sijaan aromaattisempaa ja myös terveellisempää intiaanisokeria.

Kerrankin ehdin kaivaa kameran kaapista ja kuvata nämä herkut. Jo oli aikakin saada korvapuustiresepti blogiin.

Kivaa tulevaa viikkoa!

-Doro-



Paremmat ja terveellisemmät korvapuustit:

3 dl mantelimaitoa
25g hiivaa
½ rkl kardemummaa
0,8 dl intiaanisokeria
0,75 tl suolaa
n. 9 ½ dl spelttijauhoja
120g voita huoneenlämpöisenä

täyte:

150g voita huoneenlämpöisenä
2 dl intiaanisokeria
2 ½ rkl kanelia

voiteluun muna ja pinnalle koristeeksi raesokeria 


Lämmitä mantelimaito kädenlämpöiseksi. Liota hiiva mantelimaitoon. Lisää sokeri, suola ja kardemumma. Alusta taikinaan kolmannes jauhoista. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja aina edellisten sekoituttua taikinaa. Kun olet lisännyt lähes kaiken jauhon, lisää huoneenlämpöinen voi (120g) ja jatka vaivaamista. Vaivaa taikinaa koneella väh. 10 min. Mikäli vaivaat käsin, tuplaa aika.

Lisää jauhoja taikinaan varoen vaivauksen loppuvaiheessa. Valmis taikina on kimmoisaa ja käteen otettaessa se ei tartu ja liiskaannut käsiin. Speltillä leipoessa tulee taikina jättää normaalia vielä vähän löysemmäksi. Älä kuitenkaan jätä liian löysäksi. Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä lämpimässä ja vedottomassa paikassa noin 30 min.

Ota puolet taikinasta.  Vaivaa taikinaa hetki jauhotetulla pöydällä. Kauli taikina noin 5 mm:n paksuiseksi suorakaiteen muotoiseksi levyksi. Levitä voista puolet levylle. Ripottele puolet intiaanisokerista päälle. Viimeistele puolella määrällä kanelia. Rullaa levy pidemmältä sivulta aloittaen napakaksi rullaksi. Leikkaa rullasta vinottain kolmion mallisia korvapuustipaloja. Nosta taikinakolmio pystyyn ja paina kolmion huippu alaspäin. Nosta valmiit pullat leivinpaperilla vuoratulle pellille. Anna kohota noin 15 min.

Riko muna ja vatkaa sen rakenne rikki. Voitele korvapuustit ja ripottele pinnalle raesokeria koristeeksi. Paista pullia 225 asteisen uunin keskitasolla noin 10-12 min. Toista edellinen toiselle taikinapuoliskolle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti